Lenkkeilykauden avaus

Vihdoin! Kuvittelin jo, että lenkkeily­innostus ei puraise tänä keväänä ollenkaan, tai kesän puolellahan tässä jo taidetaan olla ainakin kuun nimen perusteella.. Tuntuipas juokseminen pitkän tauon jälkeen mukavalta. Tai noh, en tiedä voiko sitä nyt sanoa juoksemikseksi jos pää­asiassa kävelee reippaasti ja välillä vähän juoksee.

Yleensä aloitan lenkkeilyn aina keväisin kun säät vähän lämpenee, vaikka tiedän jo etukäteen, että kyllästyn siihen aina jo muutaman lenkki­kerran jälkeen. Joskus olen ehkä saattanut päästä jopa yhteensä kymmeneen lenkki­kertaan kevään/kesän aikana. Pelkkiä kävely­lenkkejä tulee kyllä tehtyä lähes ympäri vuoden, mutta juoksemiseen menee yleensä nopeahkosti hermot muutamastakin syystä. Pahin on se, että kova hikoilu kutittaa kuivaa ihoani todella pahasti ja raavin ihon siitä syystä monesti rikki. Olen myös lenkin jälkeen aina ihan puhki­poikki­rikki ja naamaltani kirkkaan­punainen pitkään, enkä myöskään voi harkitakaan juoksemista ainakaan pariin tuntiin syömisen jälkeen, eli sopivan ajan­kohdan löytäminen on usein hankalaa. Yleensä myös joskus laskettelussa rikki mennyt polveni alkaa muutaman lenkki­kerran jälkeen vihoittelemaan. Tosin välillä uskon, että polven vihoittelu on vaan mieli­kuvitukseni tuote, että saan syyn lenkkeilyn lopettamiselle. Ja jossain siinä vaiheessa se sitten yleensä loppuu kokonaan. Myös liian kylmä tai kuuma tai sateinen ilma "estää" lenkille lähdön.

Mutta.. tällä kertaa olen vähän erilaisella asenteella liikenteessä. Ammatikseen urheileva veljeni osti viikko sitten syke­mittarin, että voisi seurailla lenkkeilyään. Minä siihen sitten kommentoin, että syke­mittarit ovat kohdallani ihan turhia kun sykkeeni nousee alle minuutissa lähelle maksimi­sykettä, että en voi yhtään treenata minkään syke­rajojen mukaan. Veli totesi siihen, että pitäisiköhän sitten juosta hitaammin. Kun minä väitin, ettei enää hitaammin voi juosta, veli oli sitä mieltä, että sitten pitää kävellä välillä ja kasvattaa kuntoa pikku­hiljaa. Vaikenin ja mietin hiljaa mielessäni, että ei tuo vaan tajua, mullahan on hyvä kunto, olenhan entinen aktiivi­jalkapalloilija. Pöh.

Ja vähän myöhemmin tarkemmin asiaa miettiessäni tajusin, että siitä aktiivisesta jalka­palloilustani onkin tosiaan jo kymmenen vuotta. Sen jälkeen liikkumiseni ovat rajoittuneet hyöty­liikunnan lisäksi vain reippaahkoihin kävely­lenkkeihin, kunto­salilla käymiseen ja keväisiin juoksu­lenkkeily-yritelmiin. Ja välissä on moneen otteeseen ollut puolenkin vuoden taukoja, jolloin liikunta on rajoittunut vain satunnaisiin kävelylenkkeihin. Eli en siis olekaan ollut hyvässä kunnossa enää aikoihin.

Päädyinpä näiden mietteiden jälkeen taas kerran lukemaan ohjeita millaisilla sykerajoilla tulee liikkua jos haluaa parantaa kestävyyskuntoaan, kaivoin vanhan sykemittarin laatikosta, etsin kissojen ja koirien kanssa siihen sopivat patterit, lukaisin ohjeet, että miten mittari toimiikaan ja asetin rajat niin, että pyrin lenkillä olemaan koko ajan sykealueella 70-80% maksimisykkeestä. Sitten lähdin lenkille ja juoksin siihen asti, että syke nousi ylärajalle, sitten kävelin reippaasti sen aikaa, että syke laski alarajalle, sitten taas juoksin jne. Ja kas kummaa, lenkkeily tuntuikin mukavalta eikä tuskaiselta keuhkoihin pistävältä veren maku suussa treenaamiselta. Ehkä se iänikuinen ohje, että sopiva vauhti on sellainen, että pystyisi puhumaan onkin totta? Ja kohdallani se ei tarkoita sitä, että pystyisin koko aikaa juoksemaan edes hidasta vauhtia. Vaan sitä kestävyyttä pitää harjoittaa, eikä se välttämättä löydy peruskuntoiselta valmiina. Väitän vieläkin, että kuntoni ei ole huono, vain hmm..peruskuntoinen? Mutta en kyllä varmasti tunnusta tätä veljelleni koskaan :)