Eilen se sitten tuli, maili, joka kertoi diplomityöni ja tutkintoni hyväksymisestä sekä teekkariuteni päättymisestä. Olen nyt siis tietotekniikan diplomi-insinööri. Huh, ei uskoisi kun peilistä katsoo reilut puolitoistametrinen blondi mekossa ja korkokengissä :) Kymmenen vuotta sitten alkoi opiskelutaipaleeni, viisi vuotta sitten siirryin melkein valmistuneena työelämään, kolme vuotta sitten tajusin olevani väärällä alalla, vuosi sitten päätin siitä huolimatta suorittaa opinnot loppuun, ja tässä sitä nyt ollaan. Olisikohan silloin kymmenen vuotta sitten koululla jo pitänyt uskoa ympärillä olevien ihmisten erilaisuuden perusteella, että tämä ei ehkä olekaan minua varten? Vai kannattiko puskea läpi harmaan kiven ja väkisin opetella koodauksen salat, vaikka huomasi puhuvansa eri kieltä kanssaopiskelijoiden kanssa ja käyttävänsä heihin verrattuna tuplasti aikaa kursseista selviämiseen? Noh, koulussa oli muitakin kuin tietotekniikan opiskelijoita, sieltä löytyi paljon hyviä kavereita, ja elämä opintojen ulkopuolella oli hauskempaa kuin mikään sitä ennen. Ja onhan se ihan kiva kun osaa itse tehdä tarpeen tullen vaikkapa nettisivut. Mutta olisi niiden 180 opintoviikon opiskelut voinut kuitenkin käyttää paremminkin.
Tavallaan todella suuri helpotus kun opinnot on nyt suoritettu, mutta toisaalta olen jo useita vuosia ajatellut, että kunhan valmistun, saan luvan alkaa kunnolla pohtimaan mikä musta tulee isona. Ja nyt kun se hetki on käsillä, niin ainoa ajatukseni on, että haluaisin olla yrittäjä, ja käsitöitä olisi kiva tehdä mutta niillä on todella hankala itseään elättää. Olen ollut jumissa tuon ajatuksen kanssa jo pitkän aikaa, enkä pääse siitä eteenpäin mihinkään suuntaan.
Perinteiseen 40 viikkotunnin toimistotyöhön en enää haluaisi mennä, enkä muutenkaan työskennellä kenenkään alaisena. Olen valmis kyllä tekemään paljon töitä, mutta vihaan sitä puuduttavaa jatkuvuutta, joka tuossa toimistotyössä on, viikot toistaa täysin itseään koko ajan ja maanantaisin on pakko mennä töihin vaikkei huvittaisi. Jos olisin yrittäjä ja oman työni herra, voisin tehdä töitä vaikka keskellä yötä jos siltä tuntuu. Eikä tarvitsisi laskea työtunteja. Ja voisin nauttia harvinaisesta auringonpaisteesta juuri silloin kun paistaa, eikä elämä pyörisi viikonloppusäiden varassa. Asioiden hoitaminenkin on paljon mukavampaa arkena keskellä päivää, kun saa rauhassa katsella ilman sitä hirveää ruuhkaa. Eikä kukaan määräisi milloin saan ja milloin en saa pitää vapaapäiviä. Nimimerkillä viime joulun välipäivät töissä viettänyt. Ja vain siksi, että pomosta tuntui siltä, että koska hän on itse vapaalla, niin minun pitää olla vahtimassa muita, jotka eivät silloin lomaa halunneet pitää. Ja vaikka olin pomolle erityisesti kertonut ja avautunut, että rankan syksyn jälkeen tuntuu siltä, että oikeasti tarvitsisin pienen lepotauon. Noh, kuukauden sairaslomallehan sitä sitten jouduttiin muutama viikko joulun jälkeen, eli tuli pomollekin pieni opetus ihmisten tarpeiden kuuntelemisesta siinä samalla.
Tiedän ettei elämä yrittäjänäkään ole helppoa. Suvussani on paljon yrittäjiä ja olen nähnyt miten paljon sitä työtä tehdään ja miten rankkaa joskus on. Ja ettei niitä lomiakaan niin vaan pidetä. Mutta silti, yrittäjyydestä olen haaveillut niin kauan kuin muistan. Jossain vaiheessa opiskeluja kuvittelin, että haluaisin it-alaan liittyvän yrityksen, mutta se ei houkuttele enää yhtään. It-maailma on jotenkin niin stressaava ja hektinen, siinä maailmassa kaiken pitää tapahtua mieluiten eilen, ja pienetkin ongelmat tuntuvat elämää suuremmilta. Vai onko oikeasti muka viikonlopun vieton keskeyttämisen arvoista se, että sanomalehden nettisivuilla olevassa yksittäisessä artikkelissa ei saada kuvia oikeaan järjestykseen? Vai voisikohan tuontyyppiset asiat odottaa maanantaihin..
Pitänee vaan jatkaa pohdintoja ja toivoa, että jostain putkahtaa idea juuri siitä minulle täydellisesti sopivasta tavasta elättää itsensä. Tai sitten pitää voittaa lotossa, perustaa joku harrastusyritys ja hoitaa itsensä elättäminen sijoitusten kautta :)
torstai 3. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti